Uhrien teko voisi viitata jo olemassa olevaan tilanteeseen, sekä odotettua. Siihen kuului henkilö tai ryhmä. Sillä oli voimakkaita sosiaalisia vaikutuksia koko väestöön.
Vaikka ns. pakanuus oli suhteellisen suvaitsevainen, ainakin verrattuna silloiseen militanttiin kristinuskoon, ja sallittu, erityisesti suurissa ostoskeskuksissa, muiden uskonnollisten muotojen läsnäolo, niin paljon rituaaleista, joiden tarkoituksena on tarjota jumalallinen suoja, osallistumattomuus tai käytännesääntöjen rikkominen, aiheutti vakavia seurauksia, mukaan lukien syyllisen kuolema. Ihmisen ja jumaluuden välillä voi olla ollut suora suhde uhrin tekemisessä, tai välittäjä vaadittiin. Tässä tapauksessa hän suoritti pappitehtävän. Islannissa sitä hallitsi godi. Tämä ihmisarvo yhdisti sekä pyhät että oikeudelliset piirteet. Tässä ei ole mitään outoa, Sillä kaikissa yhteisöissä asetukset ja oikeudelliset menettelyt olivat myös uskonnollisia. Kiistanalaisissa tapauksissa jumalasta tuli ylin takaaja tai tuomari. Sama oli tapahtumien tekemisessä tai lupausten antamisessa. Godin asema oli puhtaasti kunnioitettava. Islannin ulkopuolella, muissa, nousevien Skandinavian maiden kanssa, papit eivät saaneet erillisiä oikeuksia. Pappi oli opas ja seremoniamestari. Koko yhteisön puolesta suoritetuissa rituaaleissa hänestä tuli ensisijainen henkilö. Yleensä uskottiin, että menestys oli hänen käsissään, ja jopa ryhmän selviytyminen. Sen uskottiin, että jumaluus ei saanut positiivista reaktiota, mikä ilmaistiin epäonnistumisella saavutetun uhrin tavoitteen saavuttamisessa, kyse ei ollut niinkään hänen tahdostaan, entä seremoniassa tehty virhe.