Myyttinen maailma ja ihminen, osa 3

Jäännöksistä, mitä heillä on jäljellä, luonut kääpiöjumalat. Ja täällä luomistyö saatiin päätökseen. Ihmiset, mukaan Eddy, ne ilmestyivät spontaanisti. Jumalat löysivät heidät valehtelemasta järjettöminä ja antoivat heille tietoisen elämän ominaisuudet.

"(…………………………………)
He löysivät Askan ja Emblan makaavan rannalla ilman voimaa, puutteessa olevien kohtalo”.
(Völuspa 11)

"He eivät ole vielä huohanneet, heiltä puuttui Rumieńcen henki heidän kasvoillaan, näyttää tuoreelta;
Odin antoi heille henkeä, Honir antoi heille hengen,
Lodur näyttää ja punastuu”.
(Völuspa 18)

Sitten Askan ja Emblin jälkeläiset asuttivat Midgardin, josta tuli ihmismaailma. Tunnetuimmat mytologiat, maailman alkuperä liittyy ihmisen olemassaolotajun seuraamuksiin. Tässä tapauksessa on mahdollista osoittaa yksinkertainen suhde, joka tapahtuu maan ja maailman välillä, ihminen ja jumaluus. Maa luodaan ihmisen olemassaolon paikaksi ja perustaksi. Sitten mies nousee, luomalla jumaluuden pelkällä läsnäolollaan. Toisaalta jumalallinen olento pakottaa omaan olemassaoloonsa ja toimintaansa suojatoiminnossa.

Tämä malli ei näy niin selvästi skandinaavisessa mytologiassa. Kristillisen perinteen piirissä kasvatetulle lukijalle se on luonnollista, että ihminen on viimeinen kronologinen vaihe maailman luomisen historiassa täydellisimpänä jumalallisena luomuksena. Toisaalta, skandinaavisessa painoksessa ihminen esiintyy melkein vahingossa, eikä sen luominen ole yhteydessä jumaluuden tahtoon.. Sitä on myös korostettava, että V: n kanssaöluspa näyttää seuraavan, että Midgardin piti olla tehty jumalille, kuten kulta-aikaa kuvaavat strofit osoittavat:

”Aasialaiset ovat tavanneet Idawell-kentän
Ja siellä he alkoivat rakentaa temppeleitä ja kartanoita.
He eivät säästäneet vaivaa, he taivuttivat nopeasti pihdit ja pihdit, työkalut, joita he tekivät”.
(Völuspa 7)

”He olivat onnellisia pelatessaan noppaa niityllä;
Kaikki tehtiin heidän kanssaan puhdasta kultaa,
Kunnes kolme jättiläistä tuli
Valtava, kauhea jättiläisten istuimelta”.
(Völuspa 8)