Kymmenen, kuka on pudonnut, hänestä oli tulossa Jumalan valittu henkilö. Samalla hän vältteli kuolleiden maan kauhua ja oli suorassa yhteydessä pyhään. Siten hän sai yli-inhimillisiä ominaisuuksia, samoin kuin kuolemattomuus maineen kautta - arvo, jota Normanin yhteiskunnassa arvostetaan erittäin arvokkaasti. On kuitenkin korostettava, vaikka tässä esitetyt kappaleiden fragmentit saattavat viitata siihen, että skandinaavisten elämää varhaiskeskiajalla ei määrittänyt niin ragnarok-ajatus, kuin elävät kristilliset yhteiskunnat, joilla on visio viimeisestä tuomiosta. Sillä samassa taistelukunnossa tuolloin, kuten jotkut tunnetut merkinnät osoittavat, saagoja tai muita fragmentteja Eddaicin kappaleista, kekseliäisyyttä tilalla, tai kyky kerätä varallisuutta, eikä välttämättä hengenvaaran kanssa. Kuitenkin osallistuminen ragnarokiin (kuoleman kautta taistelussa) se oli ihmiselle ainoa aktiivinen rooli myyttisessä maailmassa. Tietysti jumaluuteen oli myös muita kontakteja, ei välttämättä viimeisessä ulottuvuudessa. Ensinnäkin ne olivat uhrauksia ja kaikenlaisia rituaaleja, ilmaistaan yleensä maksimissa "do ut des” (Annan sinulle antaa). Toisin sanoen, ne olivat eräänlainen pakko jumalaa vastaan halutun toiminnan saavuttamiseksi. He eivät kuitenkaan voineet vaikuttaa maailman kohtaloihin. Ihmisten mytologinen rooli päättyi osallistumiseen viimeiseen taisteluun - kosmiseen katastrofiin, jossa maailma kuolee, syntyä uudelleen puhdistettuna kaikesta pahasta.
"Näen sen ilmestyvän uudelleen
Maa merestä, viherryttäminen,
Vesiputoukset lentävät, ja kotka heidän yläpuolellaan
Se, joka saa kalaa vuoristoiselta maalta”.
(Voluspa 59)
”Rooli, jota ei kylvetä, synnyttää
Paha muuttuu hyväksi; Baldr tulee takaisin
Hropta asuu Hodille ja Baldrille
Jumalien temppelissä: tiedät nyt, tai ei”.
(Voluspa 62)
”Siellä Honir valitsee ennustavan sauvan,
Tweggyn veljet rakentavat
Laaja taivas - tiedä nyt, tai ei".
(Voluspa 63)
”Näen huoneen, joka on kauniimpi kuin aurinko
Katto on peitetty kullalla, ja Gimlej:
Vanhurskaat asuvat siellä
He kokevat ikuisen onnen”.
(Voluspa 64)
Kuten näet, ihmiselle ei ole paikkaa uudestisyntyneen maailman näyssä. Se on jo täyttänyt tehtävänsä. Maailma pelastui ja puhdistui, ja jumalat voivat nauttia siitä kuten luomisen päivinä.